Munakoisovuoka papujen kera

Munakoisovuoka papujen kera

1 munakoiso

1 sipuli

1 purkki (750ml) murskattuja tomaatteja

3 valkosipulin kynttä

2-3 tl kuivattua oreganoa

3 tl pieneksi pieneksi pilkottua timjamia

1 tl ruskeaa ruokosokeria

1 tl suolaa

pippuria

1 purkki(425ml) punaisia kidney papuja

1 pallo mozzarella juustoa

1/2 pakkaus Foodstudio bechamel kermakastiketta

VALMISTAMINEN

1. Leikkaa munakoiso ohuiksi viipaleiksi. Lämmitä uuni 200 asteiseksi ja paahda munakoiso viipaleita uunipellillä ilman öljyä noin 15-20 minuuttia, kunnes ne saavat väriä ja eivät ole enää vetisiä.

2. Munakoison paahtuessa uunissa pilko sipuli ja kuullota ruokosokerin kanssa kuumalla pannulla. Kaada tomaattimurska pannulle ja mausta suolalla ja pippurilla sekä yrteillä ja pieneksi pilkotulla valkosipulilla. Anna kastikkeen kiehua tasaisella tulella sen aikaa kun munakoiso paahtuu uunissa. Huuhtele pavut siivilässä ja lisää ne pannulle kastikkeen joukkoon ja sekoita.

3. Lado suurin osa paahdetuista munakoisosiivuista tasaisesti uunivuoan pohjalle ja kaada päälle Foodstudio bechamel kastiketta. Seuraavaksi on vuorossa juuri valmistamasi tomaatti-papukastike. Viimeistele lopuilla munakoisoviipaleilla ja bechamel kastikkeella. Kruunuksi vielä pieneksi revitty mozzarella ja vuoka on valmis menemään 200 asteiseen uuniin noin 30 minuutiksi. Munakoisovuoka on valmis kun juusto on sulanut ja saanut kauniin kultaisen sävyn pintaan.

4. Tarjoile höyryävän kuumana suoraan uunista, raikkaan vihreän salaatin kanssa.